Koronaviruksen leviämisriskin vähentämiseksi kuntosali Kuntopysäkki on suljettuna toistaiseksi. Kyläyhdistyksen ja Jyskeen yleisötapahtumia ei järjestetä. Vuosikokouksen ajankohtaa siirretään.

Kylätoimijasta kyläkauppiaaksi – Pienen Traktorin Puoti

Perjantaina 12.4.2019 kello 10:26

 

Anu Jestoi, Pienen Traktorin Puoti

Olen ollut aktiivisesti mukana yhdistystoiminnassa 15 vuotta, joista viimeiset 3 vuotta Muuruveden kylän kehittämisessä ja yhteisten asioiden edistämisessä. Toiminta on ollut minulle mieleistä ja olen ollut asioista kiinnostunut jopa siinä määrin että harkitsin uran vaihdosta ja opiskelua maaseudun kehittäjäksi. Kylää kohdanneen äkillisen kauppiaan menetyksen jälkeen, asiat johtivat kuitenkin yllättäen toiseen suuntaan. Kyläyhdistyksen nimissä kirjoittelin tekstiä jaettavaan mainokseen, jolla haettiin uutta kyläkauppiasta. Mainokseen kirjoittamani kuvaus jäi pyörimään mieleeni jalostuen pikku hiljaa liiketoimintasuunnitelman muotoon. Keskustellessani suunnitelmasta kehittämistoiminnasta tuttujen henkilöiden kanssa, sain usein kannustusta tarttua toimeen. Tämän myötä rohkeus karttui ja uskalsin ryhtyä tuumasta toimeen, merkittävänä kannustimena oli myös puolison lupautuminen mukaan yritystoimintaan sekä kumppaneiden löytyminen kiinteistön hallintaan. Kokonaisuus alkoi hahmottua ja mikä parasta se tulee tukemaan kylän kehittymistä ja on eduksi asukkaille palvelujen monipuolistuessa.

Piirakoiden paistoa remontin keskellä.

 

Pienen Traktorin Puodissa palvelemme asiakkaita mahdollisimman monipuolisesti. Halusimme palauttaa mm. Veikkauksen ja postin palvelut kylälle. Kaupan yhteydessä oleva viihtyisä kahvio palvelee kyläläisiä ja kylällä vierailevia, kahvikupposen ääressä on mukavaa vaihtaa kuulumiset kiireettömästä tunnelmasta nauttien. Paljon kaivattuja piirakoita ja muita paistotuotteita saa pitkällisen tauon jälkeen taas paistolämpöisinä omasta kyläkaupasta, myös palvelutiski palaa uudistuneella valikoimallaan kauppaan.

 

Olemme oppineet paljon yrittämisestä ja kaupan pidosta kaupan suunnittelu- ja rakentamis vaiheen aikana, mutta paljon on vielä opittavaa, jonka vuoksi on tarkoitus pitää aluksi toiminta mahdollisimman selkeänä. Ajatuksia toiminnan kehittämiseen on jo hyvinkin paljon, mutta niiden aika on hiukan tuonnempana. Asiakkaiden toiveista ja ajatuksista olemme kuitenkin luonnollisesti kiinnostuneita ja mukavasti olemmekin jo toiveita ja ehdotuksia saaneet etukäteen.

Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi uudistuneeseen kyläkauppaan ostoksille ja nauttimaan kaupan perinteikkäästä tunnelmasta.