Milloin
Missä
Kustilankuja1, Kuopio, 73460, Muuruvesi
Event Type
Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen Muuruveden kirkossa su 7.12. klo 18
Laulajanuraansa juhliva Petri Laaksonen saapuu konsertoimaan Haapavedelle adventin ajan laulujen merkeissä. Jo lapsena Varsinais- Suomessa kasvanut muusikon alku ihastui joululauluihin. Ammattimaiseksi laulaja-säveltäjäksi ryhdyttyään Laaksonen halusi säveltää myös uusia joululauluja, joita onkin julkaistu kolmen albumin verran. Lumivalkeaa, Talven syliin, sekä Joulu ikkunan takaa – kauneimmat joululauluni. Näiden albumien laulut muodostavat myös joulunajan 2024 konserttien rungon Laaksosen klassikkosävelmällään, Täällä Pohjantähden alla ohella. Petri Laaksonen toivookin, että nämä uudemman ajan jouluiset laulut voisivat koskettaa ja puhutella tämän päivän ihmistä tuoreella tavalla.
Suurelle yleisölle tuntemattoman nuoren sävelnikkarin ura sai aikoinaan lentävän lähdön 80-luvun puolivälissä hänen sävellettyään voitokkaasti Suomen euroviisusävelmät Eläköön elämä (Sonja Lumme) sekä Sata salamaa (Virve Rosti). Sittemmin Laaksosen kynästä on syntynyt myös Anna Erikssonin euroviisuhitti Oot voimani mun, sekä lukuisa määrä muita lauluja maamme eturivin artisteille. Viimein vuonna 1994 koitti oman ensilevyn aika, ja klassikkosävelmällään Täällä Pohjantähden alla hän lauloi itsensä suomalaisten sydämiin. Petri Laaksosen artistiprofiili onkin poikkeuksellisen laaja, sisältäen iskelmiä, teatterimusiikkia, monia joululauluja sekä rakastettuja hengellisen musiikin lauluja mm. Tuomasmessuun ja Mukulamessuun, klassikkorunoilijoidemme teksteihin säveltämiään laulelmia unohtamatta. Monet Petri Laaksosen levyistä ovatkin ylittäneet kultalevyyn vaadittavan myynnin rajan.
Petri Laaksonen kokee olevansa ennen kaikkea live-esiintyjä. Välittömänä esiintyjänä ja sielukkaana tulkitsijana hänellä on poikkeuksellinen kyky koskettaa kuulijoita melodisilla ja elämänmakuisilla lauluillaan. Kontakti yleisön kanssa antaa voimaa niin kuulijoille kuin laulajalle itselleenkin. Jo yli kolme vuosikymmentä kestänyt ura esiintyvänä artistina sekä eletyn elämän tuoma kokemus iloinen ja murheineen on tuonut tämän komeaäänisen laulajan tulkintoihin entistäkin vakuuttavampaa otetta ja syvyyttä. ”Olen aina tiennyt mistä laulan, mutta nyt myös elän todeksi tuoreemmalla tavalla laulujen tarinaa niitä laulaessani”, artisti kertoo
Joulu Pohjantähden alla – konsertti on oiva mahdollisuus virittäytyä kuulemaan ja vastaanottamaan joulun hyvää ja toivorikasta sanomaa kaiken kiireen ja maailman melskeen keskellä!
Petri Laaksonen kuvat: www.petrilaaksonen.net
Liput 25€ ovelta alkaen tuntia ennen konserttia.

